Palvelut

Akupunktio

Akupunktio on vanha kiinalainen hoitomuoto, jossa laitetaan ohuita neuloja kehon ns. akupunktiopisteisiin. Akupisteitä voidaan stimuloida myös laserilla tai sormella painamalla (akupainanta). Neuloihin on mahdollista johtaa myös pieni sähkövirta lisäämään hoidon tehoa, Hoidon tarkoituksena on aktivoida kehon omat kivunhallinta- sekä paranemisprosessit. Nykyään akupunktion tehosta ja toimintamekanismeistä löytyy jo runsaasti tutkimusdataa, ja mm WHO suosittaa tietyissä tapauksissa akupunktiota kivunhallintaan.

Eläimillä akupunktiota käytetään  eniten kivunhallintaan, joko yksinään tai yhdessä kipulääkkeiden kanssa. Esimerkkejä vaivoista, joissa on saatu hyviä hoitotuloksia akupunktiolla on nivelrikko, spondyloosi sekä lihasvammat. Akupunktio toimii ennen kaikkea ennalta ehkäisevasti urheilukoirilla ja -hevosilla erilaisten jännitystilojen hoidossa, jossa väärä liikkuminen voisi pitkällä aikavälillä aiheuttaa ongelmia.

Myös tietyissä neurologisissa sairauksissa, esim lievemmissä välilevyn tyrissä ja epilepsiassa sekä hevosten head shakingissa, akupunktiosta on usein hyötyä.

Hyviä hoitotuloksia on saatu myös mm. valeraskauden hoidossa, kiimaongelmissa sekä eturauhasongelmissa. Sitä voidaan käyttää kiiman siirtoon tapauksissa, jossa kiiman ajoitus on hyödyllistä.

Akupunktio toimii myös tukihoitona monissa muissa sairauksissa, kuten esim. korva- ja silmätulehduksissa, ruoansulatuskanavan ongelmissa (mm. närästys ja IBD), sekä virtsateiden ongelmissa, kuten tulehdukset ja virtsankarkailu.

Manuaalinen hoito

Kaikkein parhaimman hoitovasteen olen todennut saavani yhdistelemällä akupunktiota ja osteopatiassa käytettyjä hoitomenetelmiä. Näitä menetelmiä opin käyttämään menestyksekkäästi eläinosteopaatti Hanna Kivisen akupunktioeläinlääkäreille suunnatulla manuaalitekniikkakurssilla. Tietyissä tapauksissa pelkkä manuaalinen hoito voi olla sopivampi hoitomuoto, esimerkiksi jos eläin ei siedä neuloja.

Tavanomaiset eläinlääkärin palvelut

 Teen myös pienimuotoisesti tavanomaisia eläinlääkärin toimenpiteitä, kuten esimerkiksi pentutarkastuksia, rokotuksia, sekä eutanasiaa kotikäynteinä.